Blogi: Joulu on jokaisen näköinen juhla

Erilaiset joulun merkit ovat olleet ilmassa jo jonkin aikaa. Joululaulut ovat soineet radioissa ja kauppakeskusten kauittimista, lehdet ja sosiaalinen media täyttyvät joululahjaideoista. Työpaikoilla on vietetty vähintäänkin pienimuotoisia joulukahvitteluja ja saattaapa jokin joulukoristekin valaista kahvihuonetta. Ja nyt joulu onkin jo ovella.

Meillä Metsomäen Kodeilla uskotaan, että jokaisella on omanlainen näkemys joulusta ja sen vietosta. Joku vannoo joulukinkun nimeen, toinen kirjan ja suklaan kanssa vietettävään jouluun. Yhdelle on tärkeää, että ympärillä on paljon ihmisiä, toinen haluaa olla yksin, tai ainakin rauhassa. Yritämme tarjota asukkaillemmekin sellaisen joulun viettotavan, joka sopii itse kullekin. Keskustelemme paljon myös siitä millaisia joulumuistoja kullakin on ja mitä ne ovat tarkoittaneet heille. Joulun tarinoita onkin yhtä monta kuin on kertojaa. 

Joulun viettämisestä puhutaan paljon myös mediassa, paineita luodaan siihen millainen on “oikea joulu”. Tämä voi helposti aiheuttaa paineita tehdä asioita, joista ei oikeastaan pitäisi, mutta “kun on pakko, koska joulu”. Erilaiset pakolliset asiat voivat kulkea mukanamme jo lapsuudestamme saakka, jonka historiaa emme edes enää tunnista tai ymmärrä. Pakottavat asiat ahdistavat ja tämän vuoksi Martta-yhdistyksetkin ovat kehoittaneet jättämään joulun siivouskohkailun vähemmälle ja keskittymään asioihin, jotka aidosti tuovat iloa ja hyvää mieltä. Viisaita nuo Martat. 

Oletko sinä pohtinut millainen joulunaika toisi sinulle eniten iloa ja hyvää mieltä? Mitkä asiat kannattaa jättää pois tai vaihtaa toisenlaisiin asioihin? Oletko jutellut niistä heidän kanssaan, joiden kanssa vietät joulun?

Joulun aika on useimmille myös jonkinlainen hengähdystauko töistä, saattaa olla jopa ensimmäinen sellainen kesälomien jälkeen. Siksi ajankohta on myös tärkeä voimavarojemme akkujen vuoksi, joita tarvitsemme taas kevään kiireiden alkaessa. Onkin siis tärkeää luoda ympärilleen sellainen joulu, jossa toteutuisi hyvä mieli ja lepo. Oikea joulu on juuri sen näköinen kuin sinä itse rakennat. 

Lämmintä joulumieltä ja parhainta uutta vuotta 2022!

Koko Metsomäen Kotien tiimin puolesta toivottaa

Ritva Leijala
Kehittämispäällikkö
Metsomäen Kodit Oy

Toimintaperiaatteet

Toimintamme kulmakiviä ovat yhteisöllisyys, vastuullisuuteen kasvaminen, aktiivisuus ja arjen hallinta. Haluamme vahvistaa ihmisen omia voimavaroja ja auttaa näkemään positiivisia tulevaisuuden mahdollisuuksia. Luonto on vahvasti läsnä toiminnassamme. Se antaa voimia ja rauhoittaa. Toimimme kaikissa asumisyksiköissämme Green Care -periaatteiden mukaisesti.